Stop Talvivaara -mielenosoitus vaatii Talvivaaran kaivoksen pysäyttämistä kunnes kaivoksen turvallisuus on varmistettu

Hieman yli viikon kuluttua eli 26.4 järjestetään suurmielenosoitus Talvivaaran kaivoksen toimintaa vastaan Sotkamossa. Mielenosoituksen takana on joukko kaivosteollisuuden ongelmista huolestuneita yksityishenkilöitä ja mukana on myös useita järjestöjä.

Stop Talvivaara -mielenosoituksella pyritään tuomaan esillle huoli lukuisista epäkohdista joita Talvivaaran kaivoksella on ollut, vaikka kaivos on ollut toiminnassa vasta nelisen vuotta. Esimerkiksi sulfaattipäästöt ovat olleet arvioituun verrattuna moninkymmenkertaiset mutta päästöjä halutaan silti lisätä. Talvivaaran ympäristösuunnitelma on ollut hyvin puutteellinen ja siihen ei ole koskaan edes kuulunut vedenpuhdistamoa, vaan jätteet päätyvät ympäröiviin vesistöihin. Tällaisissa oloissa uraanilupaakaan ei olisi missään tapauksessa pitänyt myöntää. Eteenkin Talvivaaran käyttämä biokasaliotus on huolestuttava menetelmä, sillä se vaatii ylettömästi kemikaaleja, eikä sitä ole testattu pitkän aikavälin jaksolla.

Näiden ja monien muiden epäkohtien vuoksi mielenosoittajat vaativat Talvivaaran kaivoksen sulkemista, kunnes sen turvallisuus lähiympäristölle voidaan täysin taata (jos voidaan). Kaivoksen toiminta kestäisi Sotkamossa kuitenkin vain noin 40 vuotta. Sen jälkeen työpaikat menevät muualle ja Sotkamolle jää enää pilaantunut ympäristö.

Nyt ihmisillä, jotka ovat yksin purreet hammasta Talvivaaran kaivoksen ympäristötuhojen takia on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Mielenosoitukseen tulemalla näytät, että meitä on monta ja meitä ei hiljennetä!

Lisätietoja mielenosoituksesta:  http://stoptalvivaara.wordpress.com/2012/04/10/stoptalvivaara/

Mielenosoitukseen on tarjolla bussikyyti Joensuusta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: