”Kyl tää asia pitää niinku suhteuttaa oikealla tavalla!”

(Teksti: Animalian Joensuun alueosaston kirjoittajakollektiivi)

”Kyl tää asia pitää niinku suhteuttaa oikealla tavalla!”

Vuoden alussa ruoan ympäristövaikutukset ja ruokaan liittyvät eettiset kysymykset ovat olleet puheenaiheina mediassa.

Esillä ovat olleet ihmisoikeudet, ympäristöongelmat ja myös eläinten kohtelu tehotuotannossa. Usein kasvissyöntiä pidetään kaikin tavoin ekologisena ja eettisenä vaihtoehtona, mutta varauksetonta kannatusta ei tämäkään näkemys kaikilta saa. Kansanedustaja, aiemmin muun muassa maa- ja metsätalousministerinä toiminut Sirkka-Liisa Anttila kommentoi kasvissyöntiä Enbuske-Linnanahde Crew -tv-ohjelmassa 17.1.2013: ” – – mut ihmiskunta ei tule jatkossa selviytymään, jos me suljetaan eläinkunta kokonaan pois ruokavaliosta. Maailmassa on energiasta, vedestä ja ruuasta seuraavan kahdenkymmenen vuoden kuluessa huutava pula. Sen takia nämä puheet eivät ole ihan pitkälle luotaavia et kuvitellaan et maailma selviytyy ilman et me käytämme myöskin eläinkunnan tuotteita. Sit täytyy kyllä väestösuunnittelu maailmalla pistää ihan uusiksi koska väestö kasvaa miljardin kymmenessä vuodessa, sielt tulee koko ajan uusia nälkäisiä ihmisiä. Kyl tää asia pitää niinku suhteuttaa oikealla tavalla.

Viimeaikaisessa uutisoinnissa on nostettu esiin huoli myös kasvisruuan tuottamisen eettisyydestä. Viime aikoina länsimaissa suuren suosion saavuttanutta kvinoaa viljellään entistä enemmän esimerkiksi Perussa ja Boliviassa. Kvinoan hinta on kolminkertaistunut vuodesta 2006. Tästä on seurannut ongelmia kvinoan tuotantomaissa. Köyhimmillä ei olekaan enää varaa ostaa kvinoaa, jota he käyttivät ennen runsaasti ravinnokseen. Lisäksi korkeat hinnat ohjaavat muuttamaan viljelysmaita kvinoapelloiksi. Seurauksena on alueiden monimuotoisuuden väheneminen. Jo ennen kvinoa-keskustelua on kasvissyöjiä vaadittu tilille muun muassa soijan kuluttamisesta. Monista vaikuttaa epäilyttävältä ja järjettömältä rahdata pohjolan perukoille kaikenmaailman eksoottisia kasviksia, kun proteiinintarpeensa voisi tyydyttää kotimaisilla liha- ja maitotuotteilla.

Keskustelussa unohtuu usein yksinkertainen seikka: tuotantoeläimetkin syövät – ja itse asiassa muun muassa juuri ulkomailla tuotettua soijaa. Eläimet kuluttavat moninkertaisen määrän proteiinia tuottaakseen sitä tietyn määrän. Jos suomalaiset saisivat proteiininsa suoraan soijasta tai muista palkokasveista, sitä pitäisi tuoda paljon vähemmän kuin nykytilanteessa, jossa suurin osa soijasta kierrätetään tuotantoeläinten kautta.

Jotkut meistä ehkä muistavat kuvan ekosysteemin energia- ja biomassapyramidista yläasteen tai lukion biologian kirjasta. Pyramidin pohjan muodostavat tuottajat eli pääasiassa kasvit, jotka valmistavat ravintoaineita auringonvalon energian avulla yhteyttämällä niitä vedestä ja hiilidioksidista. Seuraavalla tasolla ovat ensimmäisen asteen kuluttajat eli kasveja syövät eläimet. Tämä taso on jo kapeampi, koska niiden biomassa on pienempi kuin kasvien. Kolmannella, vieläkin kapeammalla tasolla ovat toisen asteen kuluttajat eli kasvinsyöjäeläimiä syövät petoeläimet. Energiapyramidi kapenee huippua kohti, sillä energia ja aine eivät koskaan siirry tasolta toiselle kokonaan. Eläinten ruuansulatus ei pysty hyödyntämään aivan kaikkea syötyä materiaalia, vaan osa poistuu ulosteina. Kaikki energia ei mene eläimen massan kasvattamiseen vaan osa kuluu liikkumiseen ja lämmöntuotantoon.

Tämän tiedon valossa väitteitä lihansyönnin välttämättömyydestä globaalin ruoan riittämisen kannalta on vaikea ymmärtää, ellei sitten lopultakin ole onnistuttu keksimään biokemiallista ikiliikkujaa, joka vastoin kaikkia tunnettuja fysiikan lakeja taikoo energiaa tyhjästä ja tuottaa kilosta soijaa kymmenen kiloa porsaan sisäfilettä. Lähempänä todellisuutta on valitettavasti kuitenkin se, että suuri osa maapallon ihmisistä näkee nälkää, ja vain rikkaat länsimaalaiset syövät runsaasti lihaa, joka on tuotettu syöttämällä tuotantoeläimille valtavat määrät ihmisravinnoksi erinomaisesti sopivaa viljaa ja valkuaispitoisia palkokasveja. Eläinten ja niiden rehun kasvattaminen vaatii lisäksi suuria määriä vettä. Suomessa veden puute ei ole ongelma, mutta monissa maissa tilanne on paljon huonompi, ja vedenpuute todellinen ongelma.

Vaikka tiedostava kuluttaja voi olla hämmentynyt monien erilaisten mielipiteiden ja väittämien viidakossa, lienee silti parempi edes yrittää tehdä jotain ympäristön hyväksi kuin olla pohtimatta omia valintojaan ja tekemättä mitään. Peruskoulun fysiikan ja biologian kirjojen mukaan yksi järkevä ratkaisu näyttäisi olevan eläinperäisten ruokien käytön vähentäminen. Lihan- ja maidontuotanto ovat energiataloudellisesti tehottomia ja ne lisäävät hiilidioksidi- ja metaanipäästöjä ja aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvointi eivät ole toisensa poissulkevia asioita, vaan päinvastoin kasvissyönnin yleistyminen lisäisi sekä ihmisten, eläinten että ympäristön hyvinvointia.

Mainokset

One response to this post.

  1. […] eläinten asema, ihmisoikeudet ja ympäristökysymykset ovat kytköksissä toisiinsa. Käsittelimme aiemmassa blogimerkinnässämme sitä, kuinka kasvisruoka edistää tehokkaasti ravinnon riittämistä maapallon väestölle. […]

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: