Kirjoittajan arkisto

Luonnonsuojelupolitiikka Suomessa – osa 1

Suomen luonnonsuojelupolitiikka pähkinäkuoressa

Luonnonsuojelupolitiikan pitkän linjan Suomessa voi oikeastaan jakaa kolmeen tai neljään kehitysvaiheeseen, joissa suojelun paradigma ja institutionaalinen kehys osittaisista päällekkäisyyksistä huolimatta selvästi eroaa toisistaan. Ensimmäinen vaihe on kansallispuistoja edeltävä kruununpuistojen aika. Toinen vaihe on kansallis- ja luonnonpuistojen aika. Kolmas on kansallispuistokomitean mietinnön (1976) jälkeinen systemaattisen luonnonsuojelun aika. Neljännen kehitysvaiheen, jos sellainen on vielä erotettavissa edellisestä, voidaan katsoa alkaneen   vuonna 2011 ensimmäisistä kansallispuistokomitean suunnitelman ulkopuolelta perustetuista uusista kansallispuistoista.

I Vaihe

Kruununpuistojen aikana suojeluideologia oli leimallisesti romanttista ja aikakauden loppua kohden erityisesti kansallisromanttista. Ensimmäiset suojelualueet kruununpuistot (mm. Punkaharju 1843) perustettiin Tsaarin määräyksellä ja valtiolle hankitaan maisemallisesti kauniita alueita  (mm. Koli 1907) suojelutarkoituksessa. Suojeluaatteen ja romantiikan sytykkeenä oli samana aikana nopeasti edennyt teollistuminen. Sen myötä tehostuva metsänkäyttö aiheutti huolta myös puutavaran riittävyydestä uusille teollisuuslaitoksille, mikä johti Metsähallituksen perustamiseen 1864. Luonnonsuojelu olikin toisaalta perinteisiä metsänkäyttömuotoja, kuten kaskeamista vastaan kamppailua ja toisaalta erityisen kauniiden paikkojen rauhoittamista muulta käytöltä esteettiseen ihailuun ja yläluokkaiseen matkailuun. Suojelualueet nähtiinkin ennen kaikkea museaalisina maiseman muutoksen pysäyttämisen tiloina. Suojelu oli kansakunnan tai koko sivilisaation alkuperäisen ympäristön, villin luonnon ja erämaan, museointia. Aikakauden keskeisiä luonnonsuojelutoimijoita olivat: taiteilijat, Metsähallitus, senaatti ja tsaari.

II Vaihe

Kansallispuistoajatuksen Suomeen ja Pohjolaan toi vuonna 1880 löytöretkeilijä A.E. Nordenskiöld  (1881) Tukholmassa pitämällään puheella, jossa hän kehottaa perustamaan valtakunnan puistoja. Vaadittiin kuitenkin muutama vuosikymmen vielä erityisesti tieteellisten seurojen ja uuden luonnonsuojeluyhdistyksen lobbaustyötä ennen kuin ensimmäiset kansallispuistot päästiin perustamaan vuonna 1938. Kansallispuistojen aikakauden voi kuitenkin ajoittaa alkamaan myös jo vuodesta 1923, jolloin säädettiin Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulaki. Siinä määriteltiin kaksi luonnonsuojelualuetyyppiä. Luonnonpuisto oli yleinen suojelualue, joka toteutti suojelua ideaalilla tavalla sulkien ulkopuolelle kaiken ihmistoiminnan mukaan lukien matkailun. Luonnonsuojelualueen ideaali olikin suojeluaatteeseen tempautuneiden tieteellisten seurojen toiveiden mukainen ulkoilmalaboratorio, jossa luontoa voitiin tutkia ilman ihmisen vaikutusta. Ihmisen erottaminen luonnosta edellytti myös suojelualueiden koon kasvattamista kruununpuistoista ja syrjäistä sijaintia.

Luonnonpuistojen perustaminen osoittautui kuitenkin jo alkuvaiheissa poliittisesti haastavaksi ja varmaankin sen vuoksi luonnonsuojelulaissa erityiseksi suojelualueeksi luokiteltu kansallispuisto ohitti perustettujen alueiden määrässä luonnonpuistot, kun sodassa menetettyjä suojelualueita korvattiin uusilla vuonna 1956. Kansallispuistoissa sai kruununpuistojen tapaan matkailla ja niillä olikin tieteellisen arvon lisäksi kansansivistyksellinen tehtävä esitellä suomalaista luontoa ja maisemia nuoren tasavallan kansalaisille. Matkailun lisäksi kansallispuistoissa sallittiin erinäisiä perinteisiä nautintaoikeuksia, kuten pienriistan pyynti ja heinän niitto paikallisille. Kansallispuistot olivatkin alkujaan eräänlaisia kompromisseja idealististen suojelutavoitteiden ja sotkuisen luonnonkäytön todellisuuden välillä.

III Vaihe

Ympäristöliikkeen heräämisen myötä vanhan luonnonsuojeluajattelun jyrkkä eronteko ihmisen ja luonnon välillä alkoi horjua. Luontoa ei enää voinutkaan säästää yksittäisinä ulkoilma- tai maisemamuseoina, kuten aiemmin ajateltiin vaan suojelualueet nähtiinkin osana kaikkialle ulottuvaa universaalia luontoa. Ekologisen tutkimuksen tuottaman tiedon myötä luonnonsuojelun tehtäväksi tulikin taistella uusia tieteen esiin nostamia uhkia, kuten biodiversiteetin hupenemista, vastaan. Yksittäisten syrjäisten ja näyttävien alueiden suojelu ei enää riittänyt vaan tarvittiin systemaattista lajien ja habitaattien suojelua. Luonnonsuojelualueiden päivittämistä uusiin haasteisiin ja uuden suojeluideologian asettamia tavoitteita vastaavaksi nimitettiin Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toiminut kansallispuistokomitea, joka tuli vuonna 1976 valmistuneessa mietinnössään määritelleeksi suomalaisen luonnonsuojelupolitiikan suuntaviivat seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi.

Komitean esityksestä kyllä perustettiin vielä viimeiset luonnonpuistot vuonna 1982, mutta myöhemmin luonnonpuistojen sijaan on perustettu vain kansallispuistoja ja mietinnössä esiin nostettuja Ruotsin mallin mukaisia luonnonsäästiöitä eli niin sanottuja muita luonnonsuojelualueita. Omana aikanaan komiteamietinnöstä nousi iso kiista ja sen seurauksena siitä pantiinkin toimeen vain osa. Erilaisten enemmän ja vähemmän politisoituneiden kampanjoiden, 1980-luvulta lähtien laajentuneen ympäristöhallinnon ja erityisesti Suomen Luonnonsuojeluliiton aktiivisen työn tuloksena lähes kaikki aluksi hyllytetytkin alueet mietinnöstä on suojeltu vuosien saatossa. Entisaikojen isojen puistopakettien valtiojohtoista perustamisperinnettä ovat jatkaneet erinäiset suojeluohjelmat ja niiden tueksi EU:hun liittymisen myötä tullut ylikansallinen sääntely.

Kansallispuistot ovat muista suojelualueista koostuneiden suojeluohjelmien rinnalla jääneet edelleen erityiseksi suojelualuetyypiksi, jollaisen perustaminen on ollut enenevässä määrin yksittäisten suojelukamppailujen tai kampanjoiden tulosta eikä osa laajempaa suojelusuunnitelmaa. Metsähallituksen luontopalveluiden perustamisen myötä aloitettu luonnonsuojelualueiden aktiivinen hoito ja käytön ohjaaminen ovat nostaneet kansallispuistojen profiilia. Samaan aikaan metsätalouden koneellistumin ja työllisyysvaikutusten supistuminen on kääntänyt suojelun ja vastustajien roolit päälaelleen ja tehnyt kansallispuistoista paikallistenkin toimijoiden kaipaamia matkailun vetovoimatekijöitä ja aluekehittämisen välineitä (ks. Puhakka 2007, 2008 a ja b sekä Rytteri ja Puhakka 2012).

IV Vaihe

Uusimmat kansallispuistot ovatkin vahvasti matkailun ja aluekehittämisen nimissä perustettuja. Sekä vuonna 2011 että 2014 perustettuja kansallispuistoja yhdistää niiden perustaminen enimmäkseen valmiiksi suojelluille valtion maille tai vesialueille. Selkämerellä, Konnevedellä ja Salon Teijossa matkailun suhteen on paikallisilla kunnilla suuret odotukset. Sipoonkorvessa taas kansallispuistoksi perustamisen jälkeen virkistyskäyttäjien määrä lähes kaksinkertaistui muutamassa vuodessa. Kansallispuistoista puhuttaessa luonnonsuojelu näyttääkin olevan suositumpaa kuin koskaan. Luonnonsuojelun tarpeellisuudesta onkin saavutettu näennäinen konsensus. Samaan aikaan uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen on kuitenkin jatkuvasti heikossa vastatuulessa. Yksityismaiden suojeluun keskittyvä Metso-ohjelma on kärsinyt jatkuvasti rahoitusvajeesta ja pitkään valmisteltu soiden suojelun täydennysohjelmakin typistyi ministeri Sanni Grahn-Laasosen käsissä käsittämään ainakin aluksi vain valtion valmiiksi omistamia suoalueita.

Tämän hetkinen luonnonsuojelupolitiikka näyttäytyykin kansainvälisten velvoitteiden ja historiallisesti kasautuneiden osin ristiriitaistenkin tavoitteiden hallintana ja maltillisena kehittämisenä. Uusia isoja avauksia ei ole viime vuosina kuulunut, kenties luontojärjestöjen kaupunkimetsien suojelupyrkimyksiä lukuun ottamatta. Kansallispuistojen käyttöpotentiaalin oivaltaminen on kuitenkin tuonut uusia toimijoita ja argumentteja suojelun puolelle. Ilmastonmuutoksen ja muiden viime vuosikymmenten suurten muutostrendien joukosta uusliberalisaatio näyttääkin jättäneen vahvimmin jälkensä luonnonsuojelupolitiikkaan.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriön lista suojeluohjelmista: http://www.ym.fi/fi-fi/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojeluohjelmat

Suomen kansallispuistot pinta-alan, perustamisvuoden ja kävijämäärän mukaan: http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Luonnonsuojelu/Suojelualueet/Kansallispuistot/Sivut/Kansallispuistotaulukot.aspx

Lähteet:

Komiteamietintö 1976: 88 (1977). Kansallispuistokomitean mietintö. s. 199. Maa- ja metsäta- lousministeriö, Helsinki.

Nordendskiöld, A.E. (1881). Förslag till inrättandet af Riksparker i de nordiska länderna. Fins- ka forstföreningens meddelanden 2, s. 11-14, Helsinki.

Lindholm, T. (2014). Luonnon representaatiot kansallispuistoaloitteissa. Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos.

Puhakka, R. (2007). Kansallispuistot murroksessa: tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta. Joensuun yliopisto. Yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta & Yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja n:o 81.

Puhakka, R. (2008a). Kansallispuistojen muuttuvat merkitykset. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja, vol:2 s. 103 -148.

Puhakka, R. (2008b). Increasing role of tourism in Finnish national parks. Fennia 186:1, pp. 47-58. Helsinki.

Rytteri, T. & Puhakka, R. (2012). The art of neoliberalizing park management: commodification, politics and hotel construction in Pallas-Yllästunturi National Park, Finland. Geografiska Annaler, sarja B, Human Geography 94 (3), s. 255–268.

Mainokset

Retki Tiilikkajärven kansallispuistoon

Luonto-Liiton Savo-Karjalan piiri järjestää omatoimisen kevätretken Tiilikkajärven kansallispuistoon 4.-6.4

Savo-Karjalan luontoliittolaiset suuntaavat Pohjois-Savon salomaille huhtikuun alussa. Retkelle ovat tervetulleita kaikki entiset, nykyiset ja mahdollisesti tulevat luontoliittolaiset. Reissu vaatii hieman retkeilykokemusta sekä varusteita, sillä yöpyminen tapahtuu teltoissa ja kuljettavat päivämatkat ovat n. 10-20 kilometriä. Huhtikuun alun säät voivat olla arvaamattomat, mutta nyt näyttää siltä ettei mukaan tarvitse ottaa suksia. Mahdollisen vesistönylityksen vaatimat apuvälineet valitaan jäätilanteen mukaan. 

Tarkempi lähtö- ja paluuaika riippuu lähtijöistä, mutta tavoitteena on päästä matkaan mahdollisimman aikaisin ja palata mahdollisimman myöhään. Aikatauluun vaikuttaa myös se löydämmekö lähtijöiden kuljettamiseen riittävästi autoja vai yritämmekö päästä paikalle julkisilla.
Jos kiinnostus heräsi ilmoita osallistumisestasi ja/tai mahdollisesti käyttöön saatavissa olevasta autosta osoitteeseen tuomo.lindholm[a]luontoliitto.fi. Ilman autoa lähtevien ilmoittautumisaika päättyy 24.3. Auton kanssa retkelle osallistuvat voivat ilmoittautua 3.4. asti. Kerrothan kuitenkin mahdollisimman pian jos aiot lähteä.
– Tuomo Lindholm

PERMACULTURE DESIGN COURSE – PERMAKULTTUURIKURSSI KOLIN MATTILASSA

 31.5.-12.6.2014 (englanninkielinen) ja 31.8.-12.9.2014 (suomenkielinen)

Paikka: Mattilan tila, Ylä-Kolintie 12 B, 83960 Koli, Kolin kansallispuisto

Hinta: 890 € (sis. opetuksen, kurssimateriaalin, majoituksen, ruokailut ja saunan Mattilan tilalla)

Kouluttajat: kesäkuun kurssi: George Sobol, opetuskielenä englanti,

syyskuun kurssi: Mari Korhonen, Ossi Kakko ja vierailevat asiantuntijat, opetuskielenä suomi

Ilmoittautuminen: sitova ilmoittautuminen 2.5. ja 16.8.2014 mennessä ensisijaisesti ilmoittautumislomakkeella (löytyy myös os. http://www.elontila.fi/p/koulutukset-ja-kurssit.html), sähköpostitse et@elontila.fi tai p. 045-8797999. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuneista peruutuksista ilman pätevää syytä veloitetaan koko osallistumismaksu. Kursseille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 20 ensimmäistä ilmoittautunutta.

Kursseilla perehdytään permakulttuurin etiikkaan, periaatteisiin ja suunnitteluprosessiin kestävämmän yhteisön ja kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi. Suunnitteluprosessissa käydään läpi niitä tekniikoita ja työkaluja, joilla kohennamme maaperän ja veden elinvoimaisuutta ja lisäämme ympäristön monimuotoisuutta. Kurssit koostuvat luennoista, keskusteluista, ryhmätöistä, käytännön maastoharjoituksista, video- ja DVD –esityksistä ja vierailukäynneistä. Kesäkuun kurssin opetuskielenä on englanti. Kurssit on tarkoitettu kaikille niille, jotka ovat kiinnostuneita permakulttuurista, kestävämmästä elämäntavasta ja  tulevaisuudesta, luonnonmukaisesta viljelystä ja uskovat, että meidän tulee löytää tapoja, joilla huolehdimme itsestämme, toisistamme ja kotiplaneetastamme. Kurssit soveltuvat ympäristöalan ammattilaisille ja opiskelijoille, arkkitehdeille, maisema-arkkitehdeille, luonnonmukaisesta viljelystä kiinnostuneille, hortonomeille, biologeille, kasvattajille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.

 Kurssit antavat valmiudet

– havainnoida luonnon rakennetta ja periaatteita ja soveltaa niitä arjen käytäntöihin

– hyödyntää permakulttuurin etiikkaa, periaatteita ja suunnittelutyökaluja kestävämpien rakenteiden, yhteisöjen ja systeemien luomiseen

– ymmärtää maaperästä ja vedestä huolehtimisen merkityksen

– käyttää permakulttuuria oman kestävämmän elämäntavan rakentamiseen

– ymmärtää, kuinka permakulttuurisuunnittelua voidaan soveltaa viljelyyn, puutarhoihin, energiakysymyksiin, rakentamiseen, ympäristösuunniteluun ja yhteisöihin

 Kesäkuun permakulttuurikurssi on 72 tuntia kestävä full design –kurssi ja sen  läpikäyneet saavat kansainvälisesti arvostetun ”Certificate in Permaculture Design” –diplomin. Kurssi antaa pohjan valmistua permakulttuurisuunnittelijaksi tai kouluttajaksi. Syksyn suomenkielinen permakulttuurikurssi vastaa sisällöltään täysin kansainvälistä ”Permaculture design course”  (PDC) –kurssia.

 Kouluttaja George Sobol on toiminut permakulttuurikouluttajana jo vuodesta 1989. Hän on toiminut Permaculture Association –järjestön  puheenjohtajana Englannissa useita vuosia ja tällä hetkellä hän  koordinoi  permakulttuuriprojektia permakulttuurikoulutusten ja kouluttajakoulutusten edistämiseksi.

 Syksyn kurssin kouluttaja Mari Korhonen  on opiskellut permakulttuurisuunnittelua ympäristötekniikan tutkintonsa täydennykseksi vuodesta 2009 ja kirjoittanut aiheesta suomenkielistä, kylmäänkin ilmastoon sopivaa Pohjoinen Permakulttuuri -blogia. Hän on työskennellyt viime vuodet permakulttuuritiloilla ja -keskuksissa mm. Australiassa, USA:ssa ja Portugalissa mm.  Geoff Lawtonin (PRI Australia), Jerome Osentowskin (Central Rocky Mountains Permaculture Institute) ohjauksessa, sekä käynyt Rosemary Morrow’n vetämän permakulttuuriopettajakoulutuksen (Blue Mountains Permaculture Institute). Parhaillaan Rosemary ja Mari työskentelevät permakulttuurikouluttajille suunnatun opaskirjan parissa. Kouluttaja Ossi Kakko on erikoistunut perinteisiin ruoansäilömismenetelmiin, villivihanneksiin, omavaraisviljelyyn, luonnonmukaiseen rakentamiseen, ekometsätalouteen ja yhteisöjen rakentamiseen.

 Kurssit toteuttaa Elontila (ET) Ay yhteistyössä Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus Vision kanssa.

Elontilan kaikki vuoden 2014 koulutukset löydät osoitteesta

http://www.elontila.fi/p/koulutukset-ja-kurssit.html

Ilmastokriisi yhteismaiden tragediana

teksti: Tuomo Lindholm

 Merkintöjä IPCC:n puheenjohtaja R.K. Pachaurin luennosta Joensuussa 4.12.

Joulukuisen lumimyräkän keskellä Joensuussa Itä-Suomen yliopistolla esiintyi harvinaisen arvostettu puhujavieras. Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n puheenjohtaja Rajendra K. Pachauri oli tullut kampukselle avaamaan johtamansa Intialaisen energia- ja luonnonvarainstituutin TERI:n Joensuuhun sijoitetun Pohjoismaiden toimiston. Kansainvälisesti mm. Nobelin rauhanpalkinnolla tunnustettu Pachauri on myös nimetty 2012 Itä-Suomen yliopiston ensimmäiseksi kunniaprofessoriksi sekä saanut tasavallan presidentin myöntämän Valkoisen Ruusun komentajamerkin vuonna 2010. Pachaurin Joensuun vierailun yllättävyyttä lisäsi samaan aikaan Dohassa käynnissä olevat YK:n ilmastoneuvottelut, joissa IPCC:n puheenjohtajan olisi voinut olettaa olevan mukana.

Pachaurin puheenvuoro oli otsikoitu: ”Protecting the Global Commons and Tackling Climate Change”. Lyhyt johdatus commonseihin ja alkujaan Garret Hardinin The Tragedy of the Commons – teoriaan (1968) johdatti yleisön globaalien ”yhteismaiden”, kuten merten, ilmaston, biodiversiteetin ja Antarktiksen ongelmiin. Valitettavasti edelleen Pachauri joutui vakuuttelemaan ilmastonmuutoksen olevan totisinta totta ja ihmisen ilmakehään dumppaamien hiilidioksidipäästöjen sekä lämmittävän ilmastoa että happamoittavan meriä, mitkä yhdessä ihmisen habitaatin laajenemisen kanssa uhkaavat muiden lajien elinmahdollisuuksia ja luonnon monimuotoisuutta. Lisäksi lämpeneminen uhkaa Antarktista, joka on muiden commonssien rinnalla harvinainen yhteishallinnan alue. Napajäätiköiden sulaminen ja lämpölaajeneminen puolestaan nostaa merten pintaa uhaten tiheästi asutettuja rannikkoja. Ilmastomuutoksen osittain jo tuottamat vaikutukset ja tulevaisuuden uhat neljän asteen lämpenemisen kriittisine rajoineen käytiin siis taas kerran läpi.

Selvä muutos vuoden 2009 ilmastoneuvotteluita edeltäneeseen keskusteluun oli voimakas sopeutumisen välttämättömyyden korostaminen. Nyt jo päästetyillä hiilidioksideilla ilmastonlämpeneminen on taattu vuosisadan loppuun asti. Päästöjen rajoittamisella vaikutetaan siis ainoastaan tulevan ilmastonlämpenemisen voimakkuuteen ja kestoon, mutta ei estetä ilmastonmuutosta sillä se on jo käynnissä. Jo viime vuosisadan loppupuolen lämpeneminen on yli 90 % todennäköisyydellä ihmisen toiminnan aiheuttamaa. Pachauri esitti IPCC:n arvion, jonka mukaan vääjäämättä toteutuviin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen vaatii 5-10 % maailman BKT:sta.

Näiden kustannusten epätasainen jakautuminen kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä on toki oikeudenmukaisuuskysymys, mutta myös realiteetti, joka on otettava huomioon. Valtiot joissa kaikille ei pystytä takaamaan edes riittävästi ruokaa eivät pysty käyttämään 10 % bkt:staan ilmastomuutokseen sopeutumiseen. Köyhä etelä maksaa jo nyt lisääntyneistä luonnonkatastrofeista huomattavasti rikkaita teollisuusmaita enemmän, koska niissä maissa ei ole mahdollisuuksia varautua ja suojautua luonnontuhoilta. Pienen bkt:n maissa katastrofien aiheuttamat kulut voivat vastata useamman vuoden taloudellisen tuoton nollaantumista, kun sama summa rikkaissa maissa on vain pieni osuus talouden kokonaisvolyymistä. Erilaisista sopeutumismahdollisuuksista esimerkkinä Pachauri vertaili alavia rantavaltioita Hollantia ja Bangladeshia, joista ensimmäinen on jo ruvennut korottamaan patojaan ja varautumaan meren pinnan nousuun, kun taas jälkimmäisellä ei ole taloudellisia edellytyksiä vastaavaan.

Ilahduttavan selväsanaisen luennon päätteeksi Pachauri näytti videon, jossa TERI:n projektin kautta ilman sähköä eläville Intialaisille tarjottiin aurinkopaneeleilla ladattavia lyhtyjä ja samalla työllistettiin maaseudun naisia lyhtyjen latauspisteen pienyrittäjiksi. Projektin köyhyydessä eläville ihmisille kestävästi tuottama konkreettinen elintason parannus sai pohtimaan oman yliopistomme usein varsin abstraktien tutkimushankkeiden järkevyyttä. Video höystettynä kehotuksilla säästää energiaa valoja sammuttamalla tuotti kuitenkin samalla ylitsepääsemättömän tunteen ilmastokriisin ja tarjottujen ratkaisumallien mittakaavojen täydellisestä kohtaamattomuudesta. Pachaurin kehotukseen hoitaa oma takapiha kuntoon kansainvälisiä ratkaisuja odotellessa on helppo yhtyä. Omasta takapihasta palataan kuitenkin yleensä yksilön elämäntapavalintoihin, kuten luennollakin yleisöpuheenvuorojen myötä. Tällöin lienee turha odottaa valtioiden ja kuntien saati yritysten ja markkinoiden ottavan kunnianhimoisia askelia kohti kestävää yhteiskuntaa ja globaalien yhteismaiden hallintaa.

Lähteet:

Pachauri, R.K. (2012). Protecting the Global Commons and Tackling Climate Change. luento 4.12. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu

uef.fi (2012). Intialainen nobelisti avasi TERI:n Pohjoismaiden toimiston Joensuussa. 4.12. http://www.uef.fi/uef/tiedotteet .

Katso myös Uljaan juttu luennosta!

Sakan jouluretki Hiidenporttiin ja Porkkasaloon

 

Savo-Karjalan luontopiirin retkikunta vietti viikonloppua Villin Pohjolan kämpässä Peurajoella. Päivät retkeiltiin Hiidenportin kansallispuistossa ja Porkkasalon taistelupaikoilla.

Perjantaina saavuimme pilkkopimeässä Peurajoelle ja ryhdyimme lämmitämään tukevasti pakkasen puolella ollutta kämppää. Joku kotitonttu oli kuitenkin ehtinyt tuoda juomavettä ja polttaa yhden pesällisen uunissa ennen saapumista. Ilta hujahti saunaa lämmitellessä ja ruokaa laittaessa.

Lauantaina herättiin kahdeksalta vielä pilkkopimeässä lähteäksemme päiväretkelle Hiidenporttiin. Aamupalan ja evästalkoiden aikan aurinkokin nousi. Kansallispuiston luoteiskulmasta lähtevälle polulle päästiin kiertämällä puisto autoilla. Oikoreitti osoittautui taas melkoiseksi seikkailuksi, mutta siitä huolimmatta kymmenen aikoihin päästiin jo maastoon. Aamulla alkanut lumisade yltyi päivän mittaan ja Hiideportin rotkolaakso näyttäytyi meille uljaana, mutta synkeänä. Porttilammen laavulla tulisteltuamme ja eväät syötyämme palasimme Kovasinvaaran perinnemaiseman kautta Palokankaalle. Kovasinvaaran vanhan talon paikan lisäksi reitin varrelle osunutta kulttuuriperintöä edusti Palokankaalta lähdettäessä heti polun vieressä ollut tervahauta. Illaksi palasimme kämpälle saunomaan ja nautiskelemaan pimeydestä. Ajanvietteenä pelattiin mm. Carcassonea.

Sunnuntaina kämpän siivouksen jälkeen päivän viimeiset valoisat tunnit vietettiin komeassa vanhassa metsässä Porkkasalossa, jonka valppaat aktivistit saivat pelastettua hakkuilta 20 vuotta sitten. Porkkavaaran ja Porkkasalon välisessä notkossa tutustuttiin kääpiin retkikunnan biologien opastuksella ja ihmeteltiin valtavia ikihonkia. Pimeän laskeutuessa metsän ylle oli aloitettava paluumatka Joensuuhun.
Taas tuli metsään päästäkseen autoiltua kerrakseen:

10 syytä Torikadun puutalokorttelin suojelemiseksi

  • listan kokosi: Tuomo Lindholm
  • linkit: Juhana Venäläinen

1. Tulevillakin sukupolvilla on oikeus elää ympäristössä, jossa eri aikakausien rakennukset kertovat menneistä ajoista ja entisaikojen elämästä. Rakennusten säästäminen on myös kunnioituksen osoitus kaupungin rakentaneiden sukupolvien työlle.

2. Oman kaupungin historian tunteminen ja kunnioitus on edellytys terveelle alueelliselle itsetunnolle, jota ilman meillä ei ole rohkeutta menestyä myös tulevaisuudessa.

3. Koko korttelin läpäisevä puutalokokonaisuus joen ja rantapuiston reunalla on ainutlaatuinen Joensuussa ja harvinainen koko Itä-Suomessa, jossa vanhaa ei ole juuri säästelty.

4. Torikadun vanhin talo on rakennettu 1860 ja Joensuu perustettu 1848, joten se on lähes yhtä vanha kuin koko kaupunki.

5. Kortteli 48 voisi olla puutaloista muodostuvan Joensuun vanhankaupungin ydinosa ja merkittävä vetonaula matkailijoille. Taitokorttelin menestys antaa viitteitä laajemman puutalokokonaisuuden mahdollisuuksista.

6. Kaupunkikuvan historiallinen kerrostuneisuus on merkittävä tekijä asukkaiden viihtyisyyden lisäämisessä. Viihtyvät asukkaat ovat myös kotikaupunkiinsa sitoutuneita asukkaita.

7. Monenikäisistä ja -tyyppisistä rakennuksista muodostuva kaupunkitila mahdollistaa monipuolisemmin erilaista toimintaa kuin monotoninen liike- ja asuintiloiksi jaettu betonikuutioiden kaupunkitila.

8. Rakennusten kunnostus voidaan toteuttaa merkittävästi arvioitua edullisemmin sovittamalla niihin vaatimattomampiinkin puitteisiin tyytyvää toimintaa ja hyödyntämällä rakennuksiin kiintyneitä kaupunkilaisia talkootyövoimana. Kunnostustalkoot edistäisivät myös uutta yhteisöllisyyttä sekä sosiaalista koheesiota ja voisivat maksaa kunnostus investoinnin takaisin säästyneinä sosiaalitoimen ja terveydenhuollon menoina.

9. Kunnostukseen käytettävät rahat jakautuvat usealle vuodelle muiden investointien tavoin eikä niitä siksi voi rinnastaa kaupungin vuosittaisiin kuluihin. Niiden voidaan myös laskea maksavansa itsensä takaisin sovittamalla rakennuksiin rinnan kuluja säästävää syrjäytymistä ennaltaehkäisevää kansalaistoimintaa, Taitokorttelin tyyppistä liiketoimintaa ja näiden kanssa yhteensopivaa sosiaalisia innovaatiota tuottavaa toimintaa esimerkiksi yhteistyössä yliopiston kanssa.

10. Ollakseen oikea kaupunki Joensuun on viimein nähtävä keskusta-alue muunakin kuin ostoskeskuksena ja työssäkäyntialueena. Se on ihmisten koti, mutta myös kaupungin fasadi, jota ihmiset ajattelevat Joensuusta puhuttaessa. Haluammeko Joensuusta puhuttaessa ihmisten näkevän mielessään harmaiden elementtikerrostalojen parakkikylän, jossa skinheadit rellestävät, vai puurakentamisen ja modernismin rinnakkaiselon kaupungin? – kaupungin, jossa rantapuistosta aukeaa eheä historiaa huokuvien puutalojen alue, ja kaupungin, jossa vanhoista rakennuksista löytyy Jokela mukaan lukien useita sen kaltaisia valtakunnallisesti tunnettuja ja ihmisten rakastamia kohtaamisen, tekemisen ja luovuuden tiloja.

Lisää keskustelua aiheesta:

Puutalokorttelia puolustava facebook -sivu:
https://www.facebook.com/JoensuunPuutalokortteliSuojeltava?fref=ts

Eräs keskusteluketju tästä dokumentista:
https://www.facebook.com/tulindho/posts/135128396636362?comment_id=241728&notif_t=share_comment

Selvityksiä, raportteja, aloitteita, päätöksiä:

Kuntalaisaloite Torikatu 10:n kunnostamisesta ja käyttöönotosta

Taustamateriaali: https://dl.dropbox.com/u/4808868/Uusi%20kulma%20Taustamateriaalia%20kuntalaisaloitteiseen%2011.5.2009.pdf

Vastaus kuntalalaisaloitteeseen, KH 10.5.2010: http://kuntatoimisto.jns.fi:8080/ktwebbin/ktproxy2.dll?doctype=2&docid=4b485c305c37333437333337392e646f63&elin=KH&lis=0&pykno=283&pvm=10.5.2010+15%3A00%3A00

”Kortteli 48 – luova osaamisyhteisö” -hankkeen raportit:
http://www.uef.fi/c/document_library/get_file?uuid=d672efbb-219f-4214-ab0a-0bea45ff76a8&groupId=325583&p_l_id=330131

http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/47263/C61.pdf?sequence=1

Joensuun Popmuusikoiden ”Popkulttuurin uudisrakennuksen organisaation kehittäminen” -hankkeen raportti:
http://www.popmuusikot.fi/docs/popkulttuuria_joensuussa.pdf

Kaksi kamppailua

teksti: Tuomo Lindholm
kuvat: kaapattu netistä

Joensuun kunnallispolitiikka on nostanut kaksi urbaaniin ympäristöön liittyvää kysymystä tapetille. Kumpikin kysymys on ollut esillä jo pitkään, mutta kunnallisvaalit ja keskustan kaavoitusprosessi ovat nostaneet ne nyt ajankohtaisemmiksi kuin koskaan.

Puutalot purku-uhan alla

Ensimmäinen ja akuutimpi kamppailun aihe on Torikadun puutalokorttelin vanhat rakennukset, joiden suojelumerkkinän poistamista kaupunkisuunnittelulautakunta esitti viime viikolla. Pohjaesityksestä poiketen suojelumerkinnän purkaminen tuli kokouksen asialistalle ilmeisesti sosiaalidemokraattien kulttuuriperintövihamielisen masinoinnin seurauksena. Valitettavasti demareiden esitys sai kannatusta myös muista puolueista, mikä johti merkinnän poistamiseen äänin 6-2.

Puutalokorttelia puolustava facebook -ryhmä on lyhyessä ajassa saanut satoja faneja

Esityksen teki demareiden Tapio Laakkonen ja  sitä kannattivat keskustan Mauri Ahvalo,  demarit Mari Mäkisalo, Leena Puhakka, Seppo Eskelinen  ja vasemmiston Petteri Tahvanainen. Pohjaehdotusta kannattivat Maija Kakriainen ja Marjo Hämäläinen. Lisäksi Väinö Hyttinen jätti äänestämättä ja Marjo Hämäläinen jätti asiaan vielä eriävän mielipiteen. Erikoista tilanteessa on se, että suojelumerkinnän poistaminen nousi kokoukseen esityslistan ulkopuolelta ja se että suojelumerkinnän poistamisen puolesta äänestäneet Tahvanainen ja Ahvalo vastasivat vain kuukausi sitten YLE:n vaalikoneessa, että: “historia on hetkellistä taloudellista hyötyä arvokkaampi asia”. Onneksi lautakunta kuitenkin päätti pitää Jokelan suojelumerkinnän paikallaan vastoin pohjaesitystä.

Peli ei kuitenkaan ole menetetty! Kaavaluonnoksesta äänestetään vielä kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Nyt on tärkeää ottaa yhteyttä valtuutettuihin suojelumerkinnän palauttamiseksi. Sosiaalisessa mediassa on muutamissa kommenteissa esitetty Torikatu 10 ja 12 suojelu vaihtoehtona Jokelan suojelulla. Näin ei kuitenkaan ole. Joensuussa on niin vähän vanhaa rakennuskantaa jäljellä, ettei ole kohtuutonta vaatia kaikkien arvokkaiden kohteiden suojelua. Viihtyisä ja historiallisesti kerrostunut kaupunkitila tarjoaa myös liiketoiminnalle otolliset edellytykset, lisää asukkaiden sitoutumista ja siten rakennussuojelu maksaa itsensä pitkällä tähtäimellä takaisin. Vähintä mitä voit tehdä on tykätä Joensuun puutalokortteli suojeltava facebook -sivusta.

Pyöräilyn läpimurto kunnallisvaaleissa

Vaalikonedata on paljastanut uuden valtuuston olevan entistä pyöräilymyönteisempi. Enemmistö uusista valtuutetuista kannatti YLE:n vaalikoneessa pyöräilyn edistämistä vaikka autoilun kustannuksella. Joensuu² -blogissa eritellään tuloksia perusteellisesti. Poliitikot tarvitsevatkin nyt meidän kansalaisten tukea pysyäkseen vaaleja edeltäneissä kannoissaan. Pyöräilyinfran parantamisen unohtuminen tai hautautuminen vaikkapa jonkin idioottimaisen toriparkkihankkeen alle olisi erittäin surullista, sillä Joensuussa pyöräillään toiseksi eniten koko Suomessa.

Vaikuttamisen paikkoja ympäristöystävällisten liikkumismuotojen ja erityisesti pyöräilyn edistämiseksi on esim. yleisötilaisuus kaavasuunnitelmista keskiviikkona 7.11. klo 18.00 Carelicumin auditoriossa. Osallistumismahdollisuuksista kaupunki tiedottaa teknisen viraston sivuilla. Kaupungilla on myös oma hanke pyöräilyn edistämiseksi. Hankkeeseen voi tutustua sen facebook -sivulla.

Alain Minguetin käynnistämä pyöräilijöiden kokemuksia kartoittava avoin digikartta

Pyöräilyteeman ympärille on kehkeytynyt myös monenlaista melko spontaania kansalaistoimintaa. Tuore valtuutettu Alain Minguet (vihr.) mm. käynnisti pyöräilijöiden kokemuksia kartoittavan googlemaps projektin. Väen Talolla puolestaan on jo pitkin syksyä järjestetty pyöräpajoja, joissa fillareita huolletaan porukalla työkaluja ja osaamista jakaen. Asialle omistautuneimpaan pyöräilyaktivistien etujoukkoon voi liittyä liittymällä facebook ryhmään Joensuu – pyöräilykaupunki.

Sinäkin voit lähteä mukaan pelastamaan puutaloja ja parantamaan pyöräilyn edellytyksiä. Voit osallistua spontaaniin toimintaan, ottaa itsenäisesti yhteyttä päättäjiin, osallistua netissä ja sosiaalisessa mediassa tai tulla mukaan vaikuttamaan kansalaisjärjestöihin ja liikkeisiin. Ainakin Luonto-Liiton Savo-Karjalan piiri ja Kohtuus -liike sekä Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys JSLY ovat osallistuneet aktiivisesti Joensuun kaupunkiympäristöstä käytävään keskusteluun ja vaikuttaneet mm. kaavaprosessiin omilla lausunnoillaan. Nyt on aika toimia yhdessä Joensuun vapauttamiseksi yksityisautoilijoiden ja betonikuutiogryndereiden ikeestä asukkaitaan ja ympäristöä kunnioittavaksi kestäväksi kaupungiksi.

lähteet:

Kaupunkisuunnittelulautakunnan pöytäkirja 1.11.2012
http://kuntatoimisto.jns.fi:8080  -> KAUPSUULK:1.11.2012 17:00 pöytäkirja

Joensuu² -blogi
http://joensuu2.tumblr.com/post/35013297778/rakennussuojelusta
http://joensuu2.tumblr.com/post/34990138795/voitto-pyorapuolueelle

Joensuun kaupungin kaavoitus
http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-tekniset/rakentaminen/kaavatkuulutukset.htx