Posts Tagged ‘luonnonsuojelu’

Luonnonsuojelupolitiikka Suomessa – osa 1

Suomen luonnonsuojelupolitiikka pähkinäkuoressa

Luonnonsuojelupolitiikan pitkän linjan Suomessa voi oikeastaan jakaa kolmeen tai neljään kehitysvaiheeseen, joissa suojelun paradigma ja institutionaalinen kehys osittaisista päällekkäisyyksistä huolimatta selvästi eroaa toisistaan. Ensimmäinen vaihe on kansallispuistoja edeltävä kruununpuistojen aika. Toinen vaihe on kansallis- ja luonnonpuistojen aika. Kolmas on kansallispuistokomitean mietinnön (1976) jälkeinen systemaattisen luonnonsuojelun aika. Neljännen kehitysvaiheen, jos sellainen on vielä erotettavissa edellisestä, voidaan katsoa alkaneen   vuonna 2011 ensimmäisistä kansallispuistokomitean suunnitelman ulkopuolelta perustetuista uusista kansallispuistoista.

I Vaihe

Kruununpuistojen aikana suojeluideologia oli leimallisesti romanttista ja aikakauden loppua kohden erityisesti kansallisromanttista. Ensimmäiset suojelualueet kruununpuistot (mm. Punkaharju 1843) perustettiin Tsaarin määräyksellä ja valtiolle hankitaan maisemallisesti kauniita alueita  (mm. Koli 1907) suojelutarkoituksessa. Suojeluaatteen ja romantiikan sytykkeenä oli samana aikana nopeasti edennyt teollistuminen. Sen myötä tehostuva metsänkäyttö aiheutti huolta myös puutavaran riittävyydestä uusille teollisuuslaitoksille, mikä johti Metsähallituksen perustamiseen 1864. Luonnonsuojelu olikin toisaalta perinteisiä metsänkäyttömuotoja, kuten kaskeamista vastaan kamppailua ja toisaalta erityisen kauniiden paikkojen rauhoittamista muulta käytöltä esteettiseen ihailuun ja yläluokkaiseen matkailuun. Suojelualueet nähtiinkin ennen kaikkea museaalisina maiseman muutoksen pysäyttämisen tiloina. Suojelu oli kansakunnan tai koko sivilisaation alkuperäisen ympäristön, villin luonnon ja erämaan, museointia. Aikakauden keskeisiä luonnonsuojelutoimijoita olivat: taiteilijat, Metsähallitus, senaatti ja tsaari.

II Vaihe

Kansallispuistoajatuksen Suomeen ja Pohjolaan toi vuonna 1880 löytöretkeilijä A.E. Nordenskiöld  (1881) Tukholmassa pitämällään puheella, jossa hän kehottaa perustamaan valtakunnan puistoja. Vaadittiin kuitenkin muutama vuosikymmen vielä erityisesti tieteellisten seurojen ja uuden luonnonsuojeluyhdistyksen lobbaustyötä ennen kuin ensimmäiset kansallispuistot päästiin perustamaan vuonna 1938. Kansallispuistojen aikakauden voi kuitenkin ajoittaa alkamaan myös jo vuodesta 1923, jolloin säädettiin Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulaki. Siinä määriteltiin kaksi luonnonsuojelualuetyyppiä. Luonnonpuisto oli yleinen suojelualue, joka toteutti suojelua ideaalilla tavalla sulkien ulkopuolelle kaiken ihmistoiminnan mukaan lukien matkailun. Luonnonsuojelualueen ideaali olikin suojeluaatteeseen tempautuneiden tieteellisten seurojen toiveiden mukainen ulkoilmalaboratorio, jossa luontoa voitiin tutkia ilman ihmisen vaikutusta. Ihmisen erottaminen luonnosta edellytti myös suojelualueiden koon kasvattamista kruununpuistoista ja syrjäistä sijaintia.

Luonnonpuistojen perustaminen osoittautui kuitenkin jo alkuvaiheissa poliittisesti haastavaksi ja varmaankin sen vuoksi luonnonsuojelulaissa erityiseksi suojelualueeksi luokiteltu kansallispuisto ohitti perustettujen alueiden määrässä luonnonpuistot, kun sodassa menetettyjä suojelualueita korvattiin uusilla vuonna 1956. Kansallispuistoissa sai kruununpuistojen tapaan matkailla ja niillä olikin tieteellisen arvon lisäksi kansansivistyksellinen tehtävä esitellä suomalaista luontoa ja maisemia nuoren tasavallan kansalaisille. Matkailun lisäksi kansallispuistoissa sallittiin erinäisiä perinteisiä nautintaoikeuksia, kuten pienriistan pyynti ja heinän niitto paikallisille. Kansallispuistot olivatkin alkujaan eräänlaisia kompromisseja idealististen suojelutavoitteiden ja sotkuisen luonnonkäytön todellisuuden välillä.

III Vaihe

Ympäristöliikkeen heräämisen myötä vanhan luonnonsuojeluajattelun jyrkkä eronteko ihmisen ja luonnon välillä alkoi horjua. Luontoa ei enää voinutkaan säästää yksittäisinä ulkoilma- tai maisemamuseoina, kuten aiemmin ajateltiin vaan suojelualueet nähtiinkin osana kaikkialle ulottuvaa universaalia luontoa. Ekologisen tutkimuksen tuottaman tiedon myötä luonnonsuojelun tehtäväksi tulikin taistella uusia tieteen esiin nostamia uhkia, kuten biodiversiteetin hupenemista, vastaan. Yksittäisten syrjäisten ja näyttävien alueiden suojelu ei enää riittänyt vaan tarvittiin systemaattista lajien ja habitaattien suojelua. Luonnonsuojelualueiden päivittämistä uusiin haasteisiin ja uuden suojeluideologian asettamia tavoitteita vastaavaksi nimitettiin Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toiminut kansallispuistokomitea, joka tuli vuonna 1976 valmistuneessa mietinnössään määritelleeksi suomalaisen luonnonsuojelupolitiikan suuntaviivat seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi.

Komitean esityksestä kyllä perustettiin vielä viimeiset luonnonpuistot vuonna 1982, mutta myöhemmin luonnonpuistojen sijaan on perustettu vain kansallispuistoja ja mietinnössä esiin nostettuja Ruotsin mallin mukaisia luonnonsäästiöitä eli niin sanottuja muita luonnonsuojelualueita. Omana aikanaan komiteamietinnöstä nousi iso kiista ja sen seurauksena siitä pantiinkin toimeen vain osa. Erilaisten enemmän ja vähemmän politisoituneiden kampanjoiden, 1980-luvulta lähtien laajentuneen ympäristöhallinnon ja erityisesti Suomen Luonnonsuojeluliiton aktiivisen työn tuloksena lähes kaikki aluksi hyllytetytkin alueet mietinnöstä on suojeltu vuosien saatossa. Entisaikojen isojen puistopakettien valtiojohtoista perustamisperinnettä ovat jatkaneet erinäiset suojeluohjelmat ja niiden tueksi EU:hun liittymisen myötä tullut ylikansallinen sääntely.

Kansallispuistot ovat muista suojelualueista koostuneiden suojeluohjelmien rinnalla jääneet edelleen erityiseksi suojelualuetyypiksi, jollaisen perustaminen on ollut enenevässä määrin yksittäisten suojelukamppailujen tai kampanjoiden tulosta eikä osa laajempaa suojelusuunnitelmaa. Metsähallituksen luontopalveluiden perustamisen myötä aloitettu luonnonsuojelualueiden aktiivinen hoito ja käytön ohjaaminen ovat nostaneet kansallispuistojen profiilia. Samaan aikaan metsätalouden koneellistumin ja työllisyysvaikutusten supistuminen on kääntänyt suojelun ja vastustajien roolit päälaelleen ja tehnyt kansallispuistoista paikallistenkin toimijoiden kaipaamia matkailun vetovoimatekijöitä ja aluekehittämisen välineitä (ks. Puhakka 2007, 2008 a ja b sekä Rytteri ja Puhakka 2012).

IV Vaihe

Uusimmat kansallispuistot ovatkin vahvasti matkailun ja aluekehittämisen nimissä perustettuja. Sekä vuonna 2011 että 2014 perustettuja kansallispuistoja yhdistää niiden perustaminen enimmäkseen valmiiksi suojelluille valtion maille tai vesialueille. Selkämerellä, Konnevedellä ja Salon Teijossa matkailun suhteen on paikallisilla kunnilla suuret odotukset. Sipoonkorvessa taas kansallispuistoksi perustamisen jälkeen virkistyskäyttäjien määrä lähes kaksinkertaistui muutamassa vuodessa. Kansallispuistoista puhuttaessa luonnonsuojelu näyttääkin olevan suositumpaa kuin koskaan. Luonnonsuojelun tarpeellisuudesta onkin saavutettu näennäinen konsensus. Samaan aikaan uusien luonnonsuojelualueiden perustaminen on kuitenkin jatkuvasti heikossa vastatuulessa. Yksityismaiden suojeluun keskittyvä Metso-ohjelma on kärsinyt jatkuvasti rahoitusvajeesta ja pitkään valmisteltu soiden suojelun täydennysohjelmakin typistyi ministeri Sanni Grahn-Laasosen käsissä käsittämään ainakin aluksi vain valtion valmiiksi omistamia suoalueita.

Tämän hetkinen luonnonsuojelupolitiikka näyttäytyykin kansainvälisten velvoitteiden ja historiallisesti kasautuneiden osin ristiriitaistenkin tavoitteiden hallintana ja maltillisena kehittämisenä. Uusia isoja avauksia ei ole viime vuosina kuulunut, kenties luontojärjestöjen kaupunkimetsien suojelupyrkimyksiä lukuun ottamatta. Kansallispuistojen käyttöpotentiaalin oivaltaminen on kuitenkin tuonut uusia toimijoita ja argumentteja suojelun puolelle. Ilmastonmuutoksen ja muiden viime vuosikymmenten suurten muutostrendien joukosta uusliberalisaatio näyttääkin jättäneen vahvimmin jälkensä luonnonsuojelupolitiikkaan.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriön lista suojeluohjelmista: http://www.ym.fi/fi-fi/Luonto/Luonnon_monimuotoisuus/Luonnonsuojeluohjelmat

Suomen kansallispuistot pinta-alan, perustamisvuoden ja kävijämäärän mukaan: http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Luonnonsuojelu/Suojelualueet/Kansallispuistot/Sivut/Kansallispuistotaulukot.aspx

Lähteet:

Komiteamietintö 1976: 88 (1977). Kansallispuistokomitean mietintö. s. 199. Maa- ja metsäta- lousministeriö, Helsinki.

Nordendskiöld, A.E. (1881). Förslag till inrättandet af Riksparker i de nordiska länderna. Fins- ka forstföreningens meddelanden 2, s. 11-14, Helsinki.

Lindholm, T. (2014). Luonnon representaatiot kansallispuistoaloitteissa. Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos.

Puhakka, R. (2007). Kansallispuistot murroksessa: tutkimus luonnonsuojelun ja matkailun tavoitteiden kohtaamisesta. Joensuun yliopisto. Yhteiskunta- ja aluetieteiden tiedekunta & Yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja n:o 81.

Puhakka, R. (2008a). Kansallispuistojen muuttuvat merkitykset. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja, vol:2 s. 103 -148.

Puhakka, R. (2008b). Increasing role of tourism in Finnish national parks. Fennia 186:1, pp. 47-58. Helsinki.

Rytteri, T. & Puhakka, R. (2012). The art of neoliberalizing park management: commodification, politics and hotel construction in Pallas-Yllästunturi National Park, Finland. Geografiska Annaler, sarja B, Human Geography 94 (3), s. 255–268.

Mainokset

Pohjois-Karjalaan halutaan yli 60 uutta luonnonsuojelualuetta

Ympäristöjärjestöt esittävät lisää suojelua valtion maille ja vaativat hakkuiden jäädyttämistä esittämillään alueilla.

WWF Suomen, Luonto-Liiton, Suomen Luonnonsuojeluliiton, Greenpeacen ja Birdlife Suomen laatima esitys luovutettiin tänään Metsähallitukselle ja Ympäristöministeriölle, joita suojeluun sitoo hallitusohjelman kirjaus 20 000 hehtaarin lisäsuojelusta. Järjestöjen esitys sisältää kuitenkin pääosin vapaaehtoisvoimin maastokartoituksilla ja muista lähteistä rajattuja alueita yli 150 000 hehtaaria ja palvelee siten myös myöhemmin tulossa olevia suojeluprosesseja.
Esityksen laatiminen on ollut järjestöille valtava urakka. Esitetyt alueet on rajattu ja kartoittettu maastokäyntien, ilmakuvien ja muiden lähteiden pohjalta. Alueiden rajauksia voi tarkastella Googel Earthilla. Esitykseen voi taas tutustua tarkemmin mm. WWF Suomen ja Suomen Luonnonsuojeluliiton nettisivuilla ja Kansallisomaisuus Turvaan -raporttia lukemalla.

Pohjois-Karjalassakin on uurastettu esityksen eteen vapaaehtoisvoimin

Ympäristöjärjestöjen valtion maiden suojeluesityspaketin noin 500:sta kohteesta yli 60 sijaitsee Pohjois-Karjalassa. Täälläkin paikalliset vapaaehtoiset osallistuivat paketin valmisteluun mm. inventoimalla Piilosensärkän alueen Lieksassa syyskuussa. Pääosin voimaperäisesti hoidettujen harjujen kangasmetsien joukosta saatiin rajattua alue, jossa ojittamatomat suot ja pienvedet yhdessä vanhempien ja monimuotoisempien metsäsirpaleiden kanssa muodostivat suojelun kannalta järkevän kokonaisuuden.

Luonnonsuojelualueiden merkitys on suuri myös paikallisen luontomatkailun kannalta. Piilosensärkänkin suojelu palvelisi sen läpi kulkevan Karhunpolun kävijöitä. Ilman suojelua yläpuolella olevien kuvien retkeilymaisemat saattavat muuttua suojeluesitysalueen ulkopuolelta samaisen Karhunpolun varrelta inventoijien löytämän seuraavan Metsähallituksen tuottaman maiseman kaltaiseksi.

Ympäristöfoorumi kokoaa joensuulaiset luonnonystävät yhteen

Joensuun Ympäristöfoorumi on paikallisten ympäristö- ja luonnonsuojelutoimijoiden yhteistyöaloite. Kuukausittaisissa kokouksissa vaihdetaan kuulumisia ja tietoja tulevista tapahtumista sekä suunnitellaan yhteisiä kamppailuja.

Tämä blogi ja ympäristöfoorumin sähköinenkalenteri kokoavat yhteen paikkaan tiedon kaikista ympäristö- ja luontoaiheisista tapahtumista Joensuussa ja lähialueella.